13. joulukuuta 2015

Muutoksia

Hei vain! Mulle on tapahtunut taas lyhyen ajan sisällä tosi paljon kaikkea, enkä oo tänne yksinkertasesti kerennyt/jaksanut kirjoittaa. (Musta tuntuu että alotan kaikki postaukset tälleen)

Ihan ensimmäiseksi pakko hehkuttaa, että koulukuviot tulee mulla muuttumaan tammikuussa aivan täysin! Aiemmin siis opiskelin (tai oikeastaan yritin opiskella) pintakäsittelyalalla, mutten siitä kuitenkaan tarpeeksi tykännyt, minkä seurauksena motivaatiota ei oikeastaan ollut yhtään ja omien henkilökohtaisten ongelmienkin takia en kouluun jaksanut panostaa. Kävin juttelemassa opon kanssa, jonka kanssa mietittiin mitä asialle tehtäisiin. Järkättiin mulle haastatteluaika hiusalalle, josta oon aina ollut kiinnostunut tavalla tai toisella. Ja niinhän siinä kävi, että opiskelupaikan sieltä sain ja nyt olisi edessä siirtopaperien täyttäminen! Toivon sydämeni pohjasta, että tuo nyt olisi mulle sopiva ala ja että siellä mua kiinnostaisi oikeasti opiskella. Surkea koululainenhan mä olen jo jonkin aikaa ollut, mutta tiedän kyllä pärjääväni oikeasti hyvin jos vaan koen olevani motivoitunut ja innostunut. Tällä hetkellä oon ainakin tosi innoissani ja onnellinen tosta paikasta. Jospa musta ihan kelvollinen parturi-kampaaja tulis!

Muuten mulla on mennyt aika tavallisesti, enkä nyt mitään sen mainittavampaa oo touhunnut. Ollut kavereiden kanssa, keskittynyt koiriin ja omaan hyvinvointiin. Välillä oon meinannut vaipua synkkyyteen tuttuun tapaani, mutta oon kuitenkin pysynyt tolpillani onneksi.

Viime perjantaina mulla oli synttärit ja nyt sitä ollaan taas vuoden vanhempia. En juhlinut mitenkään erikoisemmin, vaikka ensin ajattelinkin niin, kun kerran tasavuosia täytin. Christinan kanssa vaan kahviteltiin, käytiin syömässä ja leffassa. Oli silti kyllä tosi kivaa ja nää oli varmaan yhdet rauhallisimmista synttäreistä mitä oon viettänyt. Vanhuus ei tuu yksin, heheh.

Ens keskiviikkona otetaan hauvojen kanssa suunnaksi Kuopio, enkä malttais taas yhtään odottaa! Tällä kertaa vietän siellä pidemmän tovin. Helsinkiin palaan vasta tammikuussa, toivottavasti hyvin levänneenä ja valmiina aloittamaan koulun!

En taaskaan löydä mun kameran johtoa, joten en nyt kuvia tähän mukaan saa. Täytyy kohta siivoilla, niin jospa ens postaukseen sitten olisin sen löytänyt.

Ihanaa joulun odotusta kaikille, palataan taas kun ehdin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti