Tell me who's gonna love me when you're gone

Moikka taas! En meinaa millään malttaa pysytellä poissa täältä, mutten oikeastaan tiedä mistä kirjoittaisin. Paljon olis ideoita, mutta toteutuspuoli jää sitten jostain syystä uupumaan. Blogin ulkoasua ajattelin tänään muokkailla, oon tosi kyllästynyt tähän nykyiseen. En vaan enää meinaa muistaa, miten oon tehnyt mun bannerin ja sillain.. Turhan kauan oon siis tätä nykyistä ilmeisesti pitänyt, hah.

Heräilin tänään puol 7 jälkeen, sutaisin hiukset nutturalle, lenkitin koirat ja kipitin huoltsikalle kahville. Siitä suuntasin sinne Alavalle sitten. Meni tosi kivasti, juteltiin mun psykiatrin kanssa lähinnä mun haaveista ja listattiin asioita, jotka haluan saavuttaa lähitulevaisuudessa. Pääkaupunkiseudulle oon nyt helmikuussa siis hakemassa kouluun, joten siitäkin puhuttiin paljon. Mietittiin, millasia tunteita mulla tulee mahdollisesti (ja aika varmastikin) heräämään jättäessäni kaupungin, jossa oon syntynyt ja jossa oon aina asunut mun rakkaiden ympäröimänä. Ensimmäisenä mulle itelleni tuli mieleen haikeus, koti-ikävä, jännitys, innostus ja ahdistuskin. Toisaalta, myös onnellisuus. Sitä mä toivon tottakai.

Kaikki tää mietiskely tulevaisuuden suhteen vähän pelottaa, mutta tuntuu silti hyvältä. Oon vihdoinkin tekemässä jotain sellasta, mitä oon älyttömän pitkään halunnut ja se että teen sen aivan "yksin", tuntuu toki vähän hurjalta mutta tosi hyvältä. Tuun varmasti pärjäämään, kun oikeasti sitä haluan ja teen töitä sen eteen. Oon niin kyllästynyt siihen, etten tee niitä asioita jotka tekee mut ihan oikeasti onnelliseks. Monesti teen asioita vain miellyttääkseni muita, ollakseni rikkomatta liikaa rajoja ja tehdäkseni muut ylpeäksi musta. Miksi mä teen niin? Sitä oon pohtinut ja nyt oon tullut siihen tulokseen, etten pääse elämässä eteenpäin pelkästään muita miettimällä, vaan mun täytyy keskittyä myös itseeni, omiin unelmiin ja ennen kaikkea niiden toteuttamiseen.

No mutta, nyt mulla on paljon tehtävää tän asian suhteen. Täytyy soitella miljoonaan paikkaan, kysellä lukemattomia kysymyksiä ja varmistella juttuja. Saa nähdä, mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. Onneks oon tottunut ajattelemaan, että kaikella on tarkoituksensa. Jos tässä käy mun haaveen kannalta ns. huonosti, on sille jokin syy. Tai näin mä sen mietin. On mun mielestä ihan positiivista, että vaikka oon yleensä tosi optimistinen, on mussa pessimistinen ja realistinenkin puoli.

Mut hei, nyt mä keittelen kahvit ja yritän herätellä Joksun ettei mun tarttee viettää tätä aamupäivää ihan yksin. (Siinähän käy muuten niin kivasti että nukahdan itsekin ja menee päivä ihan hukkaan..)

See ya!♥