Mulla on mennyt aika normaalisti. Hyviä ja tosi huonojakin hetkiä on ollut, mutta kaikesta on selvitty. Oon nyt vaan nauttinut kesälomasta ja pyrkinyt tekemään "mahdollisimman vähän". Eli oon yrittänyt olla stressaamatta siitä, että mitähän sitä tänään tekisi ja minne menisi. Oon koittanut viettää enemmän aikaa perheen kanssa ja olla enemmän kotona. Nyt kun on ollut niin huonot säätkin lähiaikoina, ei ole edes tehnyt mieli olla ulkona.
Sain vähän aikaa sitten tietää, että mut hyväksyttiin opiskelemaan hotellivirkailijan perustutkintoon. Oon aika innoissani, sekä tosi helpottunut ja onnellinen koulupaikasta. Oon myös päättänyt, että nyt en anna minkään häiritä mun opiskelumotivaatiota enkä anna periksi. Elokuussa odottaa siis uusi koulu ja uudet kujeet :)
Lähdetään sunnuntaina Leppävirran suunnalle mökkeilemään viikoksi. Ihana päästä pois kaupungista rakkaiden kanssa. Marikallakin on synttärit tuolloin ja se lähtee meidän mukaan. Niitä siis taidetaan siellä korvessa juhlia ainakin ja sit ens viikko hölläillään!
Tää nyt oli vaan tälläinen pikainen päivittely, kun ei mulla oikein oo mitään uutta kerrottavaa. Halusin vaan ilmottaa että oon hengissä ja innoissani taas postaamassa!
Postausehdotuksia saa laittaa, jos tulee jotakin mieleen. Mulla on nyt äidin kone tän yön käytössä, joten voisin jotain uutta ja kivaa yrittää kehitellä. Ulkoasuakin ajattelin muokkailla, kun nykyiseen oon kyllästynyt!
Palaamisiin♥
jeeeeeeeee!
VastaaPoistaHihii! :3
Poista