Eilen herättiin Johannan kanssa yhdeltätoista, käytettiin koirat ulkona ja lähdettiin käymään mun äidin mukana kirpparilla pyörimässä. Tartutin mukaani monta paitaa, korun ja kauan etsimäni ugg -tyyliset kengät. Täksi talveksi en ollut vielä hankkinut kunnollisia kenkiä, jotka pitää jalat tarpeeksi lämpiminä.
Ai vitsi mä rakastan kirpputoreja.
Iltapäivä vietettiin vaan oltiin meillä tekemättä oikeestaan yhtään mitään. Illalla kuitenkin napattiin mun toinen koira Shania mukaan ja lähdettiin ihanalle hölkkälenkille. Käytettiin Shankkua myös juoksemassa koirapuistossa Petosella, jotta se sai juosta vapaanakin. Yli tunnin lenkki siinä tuli tehtyä ja oli ihan huippua!
Tein kotona vielä lihaskuntoharjoitukset, venyttelin ja menin suihkuun. Simahdin saman tien, kun menin peiton alle. Heräsin kuitenkin neljän aikaan yöllä ihan pirteänä ja sain uudestaan unta vasta viiden jälkeen.
Tänään pakottauduin ylös kuuden jälkeen. Vein koirat ulos, meikkasin, kittasin kahvia ja juoksin bussiin. Kävin Alavalla jutskaamassa ja lähdin keskustaan Jossun kanssa.
Kierreltiin kauppoja, käytiin Subilla syömässä ja kahviteltiin makusoodailtiin. On niin ihana olla liikenteessä hyvissä ajoin, kun ei ole niin paljoa ihmisiäkään ympärillä rynnimässä.
Nyt hörpitään kahvit ja ollaan vaan.. Tuttuun tapaan. Joten heihei ja ehdottomasti palaillaan!
| Kengät / Kirpparilla.fi / 4e |
| Takki / H&M / 20e (Norm. 59,95e) |
| Kynsilakat / Sokos / 4,70e/kpl |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti